Kestäviä valintoja HYY Yhtymän vastuullisuuskilpailun voittajiksi!

HYY Yhtymä, Ravintolat
HYY Yhtymä järjestää vuosittain vastuullisuuskilpailun, jossa etsitään tuoreita ideoita vastuullisen toiminnan kehittämiseksi. Tavoitteena on parantaa taloudellista, ympäristö-, sosiaalista tai kulttuurista vastuullisuuttamme.

Tämän vuoden voittajiksi valikoitui kolme UniCafeseen liittyvää ehdotusta, Katja Tiisalan ehdotus vegaanisen lounasvaihtoehdon nostaminen ensimmäiseksi ravintoloiden linjastoilla ja lounaslistoilla, Petri Minnin ehdotus Ilmastovalinta-konseptin terävöittämisestä sekä hiilijalanjälkikompensoiduista aterioista ja Nea Juslinin ehdotus salaattihävikin pienentämisestä Leftover-lounaan yhteydessä.

Ehdotuksia tuli yhteensä 14 kappaletta. Ehdotukset painottuivat selvästi ruoan hiilijalanjälkeen liittyviin kysymyksiin sekä kestävien valintojen mahdollistamiseen.

– On hienoa, että meidän työntekijämme sekä asiakkaat ja omistajat tunnistavat millaisia mahdollisuuksia kulutusratkaisujen kehittäminen tuo ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ylihuomiseen vaikuttavat valinnat tehdään tänään ja on tärkeää, että meidän liiketoimintamme voi toimia näissä valinnoissa suunnannäyttäjänä, kommentoi HYY Yhtymän toimitusjohtaja Antti Kerppola.

HYY Yhtymä on jo vuodesta 2011 järjestänyt vastuullisuuskilpailun, jonka avulla on haluttu etsiä uusia ideoita Yhtymän yritystoiminnan vastuullisuuden kehittämiseen. Kilpailuun ovat tervetulleita niin ympäristöasioiden kuin sosiaalisen, kulttuurisen tai taloudellisen vastuullisuuden kehittämiseen tähtäävät toimenpide-ehdotukset. Useat voittajaehdotukset on otettu käyttöön joko saman tien tai noin vuoden sisällä ehdotuksen saamisesta.